Viikon 7 / 2026 kirja, lukenut Riitta-Liisa
Kerttu Vuolab :
Sataprosenttinen
Olipa hauska yllätys kun tämä kirja sattui Ihoden kirjastossa käteeni. Nuorten kirjaksi kutsuttu, mutta sopii kyllä aikuisillekin luettavaksi. Tämä alunperin pohjoissaameksi kirjoitettu teos on Vuolabin ensimmäinen suomeksi käännetty teos. Kerttu Vuolab Utsjoen Outakosken Tenojokilaaksosta kirjoittaa:
”aallot juosta hiplaavat pitkin veneen laitoja, sininen taivas kirkastaa värit. Varvikko punertaa ja rinteiden koivikoissa näkyy jo keltaisia oksia. Ahku sanoo, että repolainen on ripustanut koipinahkansa kuivumaan”
Riitta-Liisa aprikoi: olen miettinyt että pitäisikö tämä palsta lopettaa, kun kukaan muu ei näköjään lue mitään…
Kotisivun ylläpitäjän kommentti:
kertokaa mielipiteenne lähettämällä s-postia, vaikka nimettömänä, viisikanta@gmail.com
henkilötiedot jäävät vain kotisivun pitäjän tietoon
Viikon 6 / 2026 kirja, lukenut Riitta-Liisa
Ragnar Jónasson:
Sysipimeä
Tämä kirja piti taas lukea yhteen menoon. Pohjois-Islannin sysimusta kaamos kiehtoo minua. Olen niin talvi-ihminen ja Jónasson kuvaa sitä hienosti. ” Kaamos nielaisee kaiken, ulkona on purevan kylmää. Keskiyön siniset varjot täyttävät kinosten väliset kuilut. Vuonon vedet vellovat kuunvalossa ja leimuavat revontulet kiitävät tummalla taivaalla ”.
Viikon 52 / 2025 kirja, lukenut Riitta-Liisa
Yrjö Kokko:
Pessi ja Illusia
kahdeksas painos, painettu Porvoossa 1953
Aikuisenkin kannattaa joskus mennä satuihin, kuten nyt tein joulupäivänä 2025, joulukirkon ja jouluaterian jälkeen. Tämä kirja tuntuu niin ajankohtaiselta tänäänkin.
” Talvella hyökkäsi vihollinen, joka saattoi panna aseisiin 25 miljoonaa sotilasta, ja meidän kansaamme oli kaiken kaikkiaan vaille 4 miljoonaa. Pakkasta oli 50 astetta, kaivot jäätyivät ja tuhannet järvemme kestivät kuinka suuria tankkeja tahansa. Mutta talvi meni, ja eräänä kevätkesän päivänä palasin rintamalta, kun koko luonto ja kotitalon puutarha kylpi auringon paisteessa. Valkovuokot kukkivat ja pimennysverhot oli poistettu. Puutarhassa minä polvistuin valkovuokkomättään luo. En tahtonut jaksaa uskoa, että sodan jälkeen oli jäänyt jäljelle jotakin noin puhtaan valkoista ja hentoa kuin valkovuokko. Sisältä kuului tyttären ääni, kuule isä, meillähän on aina keijukaisia. Minun oli pakko uskoa satuun, ja minä päätin taas, että kirjoittaisin kirjan kukista ja eläimistä. Mutta sitten alkoi uusi sota, jo seuraavana kesänä. ”
Viikon 51 / 2025 kirja, lukenut Riitta-Liisa
Noora Vaarala:
Sarviini puhkeaa lehti
Ihmeellinen Reidar Särestöniemi
Monta teosta on kirjoitettu ko. taiteilijasta, tämä mielestäni niistä paras, pidin kovasti.
Olen saanut käydä hänen ateljeessaan ja kodissaan useamman kerran, tavannut Reidarin sekä hänen läheisensä kahdesti 70-luvun lopulla.
Pietilöiden suunnittelema ateljeerakennus uima-altaineen ja koirapeteineen on upea kokonaisuus tänäkin päivänä.
Noora Vaarala kirjoittaa ”häntä eivät Helsingin herrat ja Suomen taidepiirit ole arvostaneet”. Siitä kertoo mm. se, että Didrichsenin taidemuseolla ja perheellä on yli 20 Särestöniemeä, viisinkertainen määrä Kansallisgalleriaan nähden.
Reidar tavoitteli pintaa, jossa väri eläisi kuin jängän varvikoissa tai harmaan talon hirsissä, jotka eivät Reidarin mielestä koskaan ole harmaat.
Kekkonen tykkää ja kauppa käy. Tamminiemen kotimuseon seinällä komeilee Ilves ja Jäämeri-teos. Minunkin suosikkini. Tätä kirjaa toivoisin joulupukilta.
Viikon 40 / 2025 kirja, lukenut Riitta-Liisa
Kari Kaulanen:
Kuuramäki I Tunturin tuolla puolen
Kuuramäki ll Kylä tunturien sylissä
Erämaakylä värikkäine asukkaineen elää vuodenkiertoa luonnon määräämään tahtiin. Oman värinsä Kuuramäen kuvaukseen tuo Tornionlaakson murre, jota lukija joutuu alkuvaiheessa ajatuksen kanssa mieltämään. Lukijan mielestä ”Elämä Kuuramäen kylässä ei ole helppoa, ja kuitenkin äärettömän rikasta”.
Nämä tuli tällä viikolla luettua.